torstai 16. marraskuuta 2017

DIY LAUKKU


Moikka moii :) Nyt on taas pitkästä aikaa ollut ompelujuttuja mielessä. Kävin ompelukoneen varastosta housujen lyhennystä varten ja jäinkin sitten sille tielleni. Varastosta löytyi vielä viime keväistä verhoilukangasta, josta tein mm. isomman kassin ja muutaman pienen lompakon. Tuo kangas on ihanan pehmeä, vähän nukkainen, ihan kuin mokkaa.

Taas mentiin ilman kaavoja tai muitakaan menoa hidastavia suunnitelmia ja ompelun edetessä laukku muotoutui tämän näköiseksi. Oikeastaan ainoa kriteeri oli se että laukkuun pitää mahtua koulutarvikkeet kansiosta maalausvälineisiin. 








Laukussa on paksu tukikangas, joka tekee laukusta jämäkän ja ryhdikkään. Tikkasin aluksi kankaisiin ruudukon (päällikangas ja tukikangas päällekkäin), jonka jälkeen kiinnitin etupuolelle taskun. Sitten sivusaumat ja lopuksi pohja. Sitten tein olkahihnat ja lopuksi ompelin vuorin, johon kiinnitin magneettiset laukkulukot. 

 Käytin laukun tekemiseen ohjeenani tätä blogipostausta. Linkin takaa löytyvä ohje on nahkaiselle laukulle, joten käytin ohjetta vain suurpiirteisesti. Selkeät kuvat auttoivat hahmottamaan esimerkiksi pohjan teossa. Jotenkin kauhean vaikea tehdä itse ompeluohjetta, en tiedä oikeita termejä, enkä oikein muutenkaan osaa opastaa. Alan koulutus kun puuttuu kokonaan, tässä omassa tekemisissä onkin ehkä ainoa kantava voima halu oppia ja onnistua. 

Lisään nyt kuitenkin joitakin vaihekuvia, joista olen erittäin epävarma... mutta menkööt nyt, ehkä joku saa niistä jotain irti. :)  Ompelutaitoiset ja ammattilaiset sulkekaa tässä vaiheessa silmänne. :)


* sivusaumoihin tulee saumavarat, jonka vuoksi toinen reuna on sentin pitempi


*jätä laukun yläreunoihin taittovara, eli tukikangas saa olla molemmista reunoista lyhyempi

Ruutujen tikkauksen jälkeen, taita yläreunat nurjalle puolelle ja ompele kiinni. Tee tasku ompelemalla laukkukankaan toiselle puolelle haluamasi kokoinen pala, huolittele taskun reunat ennen kiinnitystä. Ompele sitten sivusaumat oikeat puolet vastakkain. 




Ja sitten vielä se vuorikangas! Tein polyesterista vuoren, joka on samankokoinen kuin itse laukkukin Tein tietysti myös vuoreen pohjan, jotta tilavuus säilyy. Valitettavasti vuoren teosta ja kiinnityksestä ei ole kuvia. Ennen kuin kiinnitin vuoren laukkuun, kiinnitin laukkumagneetit, joilla laukun saa kiinni. Magneetteja saa ostettua käsityö- ja askartelukaupoista. 


Tässä vielä nämä viime kevään ompelut:


Tämä laukku oli minulla aika kovassakin käytössä. Opin kantapään kautta saumavarojen tärkeyden, sillä jätin vuoren saumavarat melko pieniksi, mikä johti siihen että vuorikankaan saumat alkoivat repsottaa nopeasti. Laukun kohtalo oli traaginen, sillä kissa koki tarpeelliseksi pissata sen päälle (aaarh!!!!!!).



Pikkulaukut ja lompakot oli kaveripiirissä suosittuja. Mustat ovat edelleen käytössä minulla ja siskollani. "Nahka" on pehmeää kangasta, jota oli kiva ommella. Vaaleiden pussukoiden pääkallot, kuten myös rannehihnojen klipsit on ostettu Sinooperista. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti