lauantai 5. maaliskuuta 2016

Torkkupeitto (taas!)


Niin siinä taas kävi että aloitin uuden torkkupeiton. Kaksi kuukautta sitten vannoin käsi virkkuukoukulla että en enää koskaan tekisi torkkupeittoa koska ne ovat niin isoja projekteja että kerkeän kyllästyä kesken kaiken. Noh, kävi kuitenkin niin että hirveä himo torkkupeiton tekemiseen iski ja tulin siihen tulokseen että on aina hyvä olla vähintään yksi isompi työ meneillään. 

Värien valinta oli jälleen kerran vaikeinta koko hommassa. Olen aina pitänyt värisilmääni sokeana mutta tällä kertaa olen varma että onnistuin: iloista keltaista ja pinkkiä yhdistettynä perus valkoiseen ja vaaleanharmaaseen! Tästä ei kevät peiton värit parane. Langat ovat rehtiä Novitan 7 Veljestä ja koukku on tarkoituksella suuri, joten työ etenee nopeasti ja lopputuloksesta tulee ihanan kevyt. Tämä projekti onkin nyt vaan ihan itselleni, ensimmäistä kertaa pariin vuoteen. Yleensä aloitan virkata jotain hauskaa omaan käyttöön mutta työt jäävät jok ikinen kerta kesken. Tämän peiton olen kuitenkin päättänyt tehdä kunnialla loppuun. :)


Testailin eri kokoisia koukkuja ja 8 mm paksuinen osoittautui lopulta parhaaksi, kun kriteereinä olivat 1. nopea tehdä ja 2. kevyt lopputulos. 6 mm koukulla olisi saanut siistin lopputuloksen mutta koukku ei sopinut tähän työhön ja ajatukseen nopeasti valmistuvasta työstä. 10 mm koukku oli liian kömpelö  näin ohuelle langalle. 
Palojen tekeminen käykin ihan yllättävän nopeasti ja helppo kuvio valmistuu itsestään telkkaria katsoessa. Peitto muodostuu isoista paloista, joten palojen yhdistelykin sujuu reippaalla vauhdilla eikä pääteltävää ole niin paljoa. Peiton päihin ajattelin tehdä hapsut.

 Saa nyt nähdä millainen peitosta tulee kun projekti etenee. Millaisia käsitöitä teillä on meneillään? :) Joko kevät näkyy malli- ja lankavalinnoissa? :)


Translation: I started again new blanket project. Crocheting blankets is really slow and hardwork but i absolutely had to start making a new blanket again. I figured it is better to have one bigger project going on.
Choosing the colours is the most difficult for me in the whole project. In my opinion i dont have a good eye for colours, but this time i think i succeeded in the choise of colours! Yellow, pink and calming white and grey, just perfect colours for springy textile. I make the blanket with a tick hook even though the yarn is thin, this way the blanket is finished fast and the outcome is lovely light. The pattern is simple and the blanket is preparing fast piece by piece.
What kind of crafts you have going on? :)