maanantai 11. toukokuuta 2015

Varretommat villasukat



Villasukat on aina tosi hyvä lahja ja oonkin nyt neulonut niitä useat. Miulle kaksi sukkaparia vuodessa on tosi paljon ja tämän vuoden aikana oon neulonut jo neljät! Reipasta touhua siis! Pakko kyllä myöntää että ei se neulominen vaan oo niin kivaa kuin virkkaus. Viimestään siinä vaiheessa kun silmukoita putosi puikolta ja silmukka karkasi, alkoi suututtaa. Myös työn purkaminen on niin vaivalloista aina neuloessa ja virheiltä kuin ei aina voi välttyä......Taidan kaivata harjoitusta tähän lajiin vielä. 
Mutta mennäänpäs sitten näihin sukkiin. Siskoni toivoi kesäsukkia, mieluiten varrettomia ja ohuita. Tiesin hänen pitävän sinisestä, joten langaksi valikoitui turkoosi Novitan Nalle lanka, jota miulla oli tallessa kerä. Nalle on hieman ohuempaa kuin 7 veljestä, sopii siis tälläisiin kesäsukkiin oikein hyvin. Lyhytvartisiin sukkiin on tosi vähän ohjeita, yksi hyvä ohje on DROPS designin palmikkosukkien ohje. Tuosta ohjeesta katsoinkin vähän mallia, tosin tein tavallisen kantapään ja pienemmän palmikon. 


Ja tässä on sukat, jotka tein äidilleni. Malli on sama kuin ylemmissä sukissa, tosin nämä sukat tein täysin ohjeen mukaan. Ohjeeseen pääset tästä. Tuo lanka on miusta tosi nätin väristä, taisi olla 7 veljestä (syksyllä ostettu lanka mutta en muista millään, oliko 7 veljestä?!). 

Kesää varten tarvitsisin itsellenikin sukat, harvemmin tulee itselle mitään tehtyä ja kaikki villasukkani ovatkin noin 1000000 vuotta vanhoja ja monet aika reikäisiä! Alla olevassa kuvassa on miun lemppari kotisukat. Siskoni neuloi ne joskus yläasteella eli ehkä vuonna 2007..? Lanka on Novitan Jengaa, jonka muistelen olleen silloin yksi sen hetken suosituimmista Novitan langoista. Lanka on paksua (puikot 8), joten sukat ovat superlämpimät ja niillä on kiva hipsutella menemään (hyvät sukat äänettömään hiippailuun). Ihmeen pitkään on nämä sukat kyllä olleet käytössä, eikä reiän reikää missään! :-) Eli siskoni taitaakin olla melkoinen sukkamestari, vaikka ei juuri käsitöitä nykyisin teekkään. Näin toukokuussa varpaat kaipaa ehkä vähän ohuempaa sukkaa, joten jääköön nämä töppöset oottamaan syksyä. Osaisko kukaan muuten sanoa, saako esim. Novitan Puuvillabambusta hyviä sukkia? :-) Tai mikä olisi paras lanka kevyisiin kesäsukkiin?

keskiviikko 6. toukokuuta 2015

Virkattu Paju neliö ja mansikoita



Täällä ollaan jo ihan kesäisissä tunnelmissa, vaikka ulkona onkin vielä vähän viileä, varsinkin jos tuulee. Aurinko lämmittää ja parvekkeella pystyy virkkaamaan ja oleskelemaan muutenki! Muutama tunti on vierähtänyt aurinkolasit nenällä virkkailen ja kahvia juoden. Koko talven tätä saikin odottaa. Ostettiin eilen mansikoita ja oli kyllä niin herkkuhyviä!

Ostin Novitan puuvillabambu lankaa koska sitä on vaan niin kiva virkata. Aloin virkkaamaan Paju neliötä, joka on muuten tosi nätti. Ohje ja kaaviokuva löytyivät Anneliinin Aarteet -blogista, suoraan ohjeeseen pääset tästäOmassa virkkuussani 6. kerros on vähän erilainen koska halusin ruudusta tiiviimmän. Tykkään just tälläisistä töistä eniten, eli ihana lanka ja jokin selkeä kuvio. Isoäidinneliö ja muut neliöt, ympyrät ynnä muut pitsimäiset palat on parhaita. Hyvä esimerkki tälläisestä työstä on viime vuonna virkkaamani torkkupeitto. Vaikka työ olikin tosi iso, ei virkkaaminen maistunut missään vaiheessa puulta. Toisin kuin isoja ja tasaisia pintoja virkatessa välillä käy. Klikkaamalla alla olevaa kuvaa pääset viime vuotiseen torkkupeitto postaukseen!